Levyraati

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Levyraati

Viesti kirjoittaja Arska lähetetty Su 26 Kesä 2016, 13:48

Erittäin hyvää sunnuntai-iltapäivää ja tervetuloa Levyraatiin!

Tästä siis lähtee liikkeelle Pistepotti-foorumin oma versio jokapaikan menestysformaatista, jossa yksinkertaisena ideana on laittaa musiikkikappaleita paremmuusjärjestykseen. Käydään läpi säännöt:

I Vaihe - Ehdotukset

Ensimmäisessä vaiheessa ilmoitetaan, millaisia kappaleita haetaan. Ohjenuorina voivat toimia esimerkiksi jokin genre, aikakausi tai vaikkapa tietty artisti. Tämä tapahtuu aina sunnuntaisin edellisen kierroksen tulosten julkistamisen jälkeen. Tämän jälkeen jokaisella on mahdollisuus ehdottaa YHTÄ kappaletta laittamalla YOUTUBE-LINKIN kappaleeseen. Ehdotuksia saa jättää torstaihin saakka.

II Vaihe - Äänestys

Äänestys aukeaa siis heti, kun vuorokausi vaihtuu perjantaiksi ja jatkuu aina lauantai-illan viimeiselle minuutille. ÄÄNESTÄMINEN TAPAHTUU YKSITYISVIESTILLÄ MINULLE. Ääniä annetaan kolmelle kappaleelle niin, että paras saa 3 p. ja kaksi muuta 1 p. kumpikin. Mikäli kappaleita on neljä tai vähemmän, annetaan vain parhaalle 1 p.

III Vaihe - Tuloslähetys

Koska en voi luvata olevani paikalla aina tiettyyn kellonaikaan, tuloslähetyksellä ei ole minuutintarkkaa aikataulua. Siinä joka tapauksessa kerrotaan, montako pistettä mikäkin biisi sai, sekä myös se, kuka antoi mitäkin pisteitä. Näin minä en pysty vaikuttamaan tuloksiin. Osallistun levyraatiin myös yksityishenkilönä.

MUUTA?

Voit biisin jättämisen yhteydessä myös ehdottaa jotain aihetta seuraaville kierroksille.
avatar
Arska


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Arska lähetetty Su 26 Kesä 2016, 13:50

Ensimmäinen aihe on ajankohtaisesti KESÄMIELI. Kappale voi siis olla kesähitti, tai jokin muukin kappale, joka saa sinut iloiselle kesätuulelle!
avatar
Arska


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Mudcake779 lähetetty Su 26 Kesä 2016, 15:58

Raappana - Kauas pois
https://www.youtube.com/watch?v=Exxj6JjeuBg


Viimeinen muokkaaja, Mudcake779 pvm Su 26 Kesä 2016, 17:38, muokattu 1 kertaa
avatar
Mudcake779


http://madchat.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Arska lähetetty Su 26 Kesä 2016, 17:03

Alvaro Soleil - El mismo sol https ://m.you tube.com/watch?v= aNHwNreDp3A

Mikä juttu tämä on, että uudet käyttäjät et voi laittaa linkkejä?
avatar
Arska


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Mudcake779 lähetetty Su 26 Kesä 2016, 17:37

Arska kirjoitti:Alvaro Soleil - El mismo sol https ://m.you tube.com/watch?v= aNHwNreDp3A

Mikä juttu tämä on, että uudet käyttäjät et voi laittaa linkkejä?
Typerä oletusasetus hallintapaneelissa
avatar
Mudcake779


http://madchat.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Muumi Ankka lähetetty To 30 Kesä 2016, 13:27

Freddy Kalas - Feel da rush
https://youtu.be/da6KOjYQ3K0
avatar
Muumi Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Yuk7on lähetetty To 30 Kesä 2016, 17:06

Lorenzo Fragola - Siamo uguali
https://www.youtube.com/watch?v=3OjZYv4yb4U
avatar
Yuk7on


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Qwhlrt lähetetty To 30 Kesä 2016, 19:01



Viimeinen muokkaaja, Qwhlrt pvm To 10 Elo 2017, 17:14, muokattu 1 kertaa
avatar
Qwhlrt


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Arska lähetetty Su 03 Heinä 2016, 13:39

Ja VOITTAJA ON SELVILLÄ!

Historian ensimmäinen levyraati Pistepottifoorumilla oli tasainen, mutta yksi kappale nappasi kuitenkin voiton niukalla yhden pisteen marginaalilla! Lähdetään liikkeelle viimeiseksi sijoittuneesta...

Sija 5 - Imagine Dragons - On top of the world
1 p. (Yuk7on)
Yhteensä 1 p.

Sija 4 - Raappana - Kauas pois
3 p. (Arska)
Yhteensä 3 p.

Sija 2 (jaettu) - Alvaro Soler - El mismo sol
3 p. (Qwhlrt)
1 p. (Yuk7on)
1 p. (Mudcake779)
Yhteensä 5 p.

Sija 2 (jaettu) - Lorenzo Fragola - Siamo uguali
3 p. (Mudcake779)
1 p. (Qwhlrt)
1 p. (Arska)
Yhteensä 5 p.

VOITTAJA - Freddy Kalas - Feel da rush
3 p. (Yuk7on)
1 p. (Qwhlrt)
1 p. (Mudcake779)
1 p. (Arska)
Yhteensä 6 p.

Seuraavan kierroksen aihe on SADE! Pisarat lyövät ikkunaan, sähköt ovat poikki ja ainoa yhteytesi sivistykseen on rätisevä patteriradio. Mikä biisi sopisi silloin tunnelmaan?
avatar
Arska


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja CottonJoel lähetetty Su 03 Heinä 2016, 14:10

Ruth Lorenzo - Dancing In The Rain
https://www.youtube.com/watch?v=P9R96ZoWJBU

Tämä ei välttämättä liity tunnelmaan, vaikka kappale liittyy sateeseen.


Viimeinen muokkaaja, CottonJoel pvm Ma 04 Heinä 2016, 10:52, muokattu 2 kertaa

CottonJoel


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Muumi Ankka lähetetty Su 03 Heinä 2016, 14:37

Harmi että muistin äänestyksen pari tuntia liian myöhään. Neutral

Hausmylly - Ikävä lokakuu
https://youtu.be/3GTnPdVGQCM
avatar
Muumi Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Qwhlrt lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 17:37



Viimeinen muokkaaja, Qwhlrt pvm To 10 Elo 2017, 17:13, muokattu 3 kertaa
avatar
Qwhlrt


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Yuk7on lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 17:54

^pisteet jaettiin 3-1-1

itse laitan kipaleen hieman myöhemmin
avatar
Yuk7on


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Yuk7on lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 18:05

Elina Born & Stig Rästa - Kõnõtraat
https://youtu.be/DLQQATxQDu8
avatar
Yuk7on


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Muumi Ankka lähetetty La 10 Syys 2016, 12:16

Mites arska tää
avatar
Muumi Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Qwhlrt lähetetty Ma 31 Loka 2016, 19:20

Huhuu
avatar
Qwhlrt


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Levyraati

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa