Pistepotti XVIII

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:54

Kauden järjestysluku
18.
Järjestäjä
Aku Vankkis
Kilpailijoiden lukumäärä
12
Kierrosten lukumäärä
10
Numerosysteemi
5 numeroa väliltä 1-10 000
Ajankohta
2. lokakuuta 2011 - 12. lokakuuta 2011
Voittaja
Kammoli

Muuta kaudesta:

-




Pistepotti XVIII - Ilmoittautuminen

Kyllä, jo kahdeksastoista Pistepotti-kausi starttaapi pian. Ja tällä kertaa tulette kenties järkyttymään. Toivon mukaan ihmiset täällä eivät pelkää isoja lukuja tai ole herkkiä tipahtamaan tuoliltaan. Tämä kuulostaa todennäköisesti mielenvikaiselta ja aivan järjettömältä, mutta siinä on oma looginen järkensä. Kaikkea pitää kokeilla, se on Pistepotin yksi tärkeimmistä ydinlauseista.

Tällä kaudella teidän kilpailijoiden tehtävänä on veikata VIISI numeroa väliltä 1-10000, eli yhden ja kymmenentuhannen väliltä. Anteeksi kuinka? Varmasti monet nyt ajattelevat, ettei tuolla logiikalla voi saada oikeita numeroita vaikka arvaisi sata numeroa, mutta ideana ei olekaan saada oikeita numeroita, vaan tarpeeksi lähelle oikeaa numeroa. Tällä kertaa minä nimittäin arvon joka kierros vain yhden oikean numeron ja sen jälkeen se teidän viidestä numerostanne, joka on lähimpänä tätä oikeaa numeroa otetaan huomioon ja saat niin monta pistettä, kuin lähimpänä olevalla numerollasi ja oikealla numerolla on eroa. Tällä kaudella siis VÄHITEN pisteitä kerännyt voittaa. Pisteet tulevat olemaan lopputuloksissa kymmeniätuhansia, mutta sehän ei meitä ketään tietenkään haittaa. Vähiten pisteitä kerännyt siis voittaa. Mitään muuta erikoista tällä kaudella ei sitten olekaan, paitsi että jos joku nyt onnistuu jollain kumman ilveellä saamaan täysin oikean numeron, hänen pistemäärästään miinustetaan automaattisesti kymmenentuhatta pistettä. Numeroita kannattaa edelleen vaihdella aina välillä, jos tuntuu etteivät oikeat numerot tunnu iskeytyvän lähelle omiaan.

Joten siis, kun ilmoittaudut mukaan, laita viestiisi myös ensimmäiset viisi numeroasi välillä 1-10000 ja numerojärjestyksessä, luonnollisesti. Kilpailijoita otetaan mukaan rajaton määrä, mutta se kahdeksan on tuttuun tapaan minimi, joka vaaditaan kauden aloitukseen. Kausi alkaa sunnuntaina 2. lokakuuta jos kahdeksan kilpailijaa on silloin täynnä. Tervetuloa mukaan!

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:55

Jahas, tuli sitten melkoinen osallistujarynnistys... no, parempi vain.

Pistepotti XVIII - Kierros 1/10

Oikea numero: 3634


xx-roope-kerälijä: 115p (3519)
Don Rosa1: 155p (3789)
akkari11: 366p (4000)
Kammoli: 584p (3050)
Ton Roza: 584p (3050)
pappis mies: 600p (4234)
Fort Tripla: 634p (3000)
LäPä7*: 921p (4555)
..::Aku Ankka::..: 1262p (4896)
Jonttu-Ankka: 1334p (2300)
Tapsa99: 3533p (101)
CrazyDuck12: 3631p (3)


Pistetilanne 1/10:

1. xx-roope-kerälijä: 115p
2. Don Rosa1: 155p
3. akkari11: 366p
4. Kammoli: 584p
=. Ton Roza: 584p
6. pappis mies: 600p
7. Fort Tripla: 634p
8. LäPä7*: 921p
9. ..::Aku Ankka::..: 1262p
10. Jonttu-Ankka: 1334p
11. Tapsa99: 3533p
12. CrazyDuck12: 3631p

Ja varsin hyvillä tuloksilla alkaa heti ensimmäinen kierros. Xx-roope-kerälijä pääsee heti vain sadanviidentoista numeron päähän oikeasta numerosta ja johtaa täten kilpailua, toisena on Don Rosa1 ja kolmantena akkari11. Muutenkin tilanne vaikuttaa yleisesti ottaen melko tasaiselta, ainoastaan sillä erotuksella että Tapsa99 ja CrazyDuck12 ovat niin pohjalla kuin vain voi olla. Tapsan suoritukset tuntuvat muutenkin olevan aina joko kärjessä, tai ihan pohjalla, keskivertosuorituksia ei juurikaan tule.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

//Niin ja tuo tuloksissa oleva suluissa oleva numero on aina se numero, joka kyseisellä kilpailijalla oli lähimpänä sitä oikeaa numeroa.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:56

Pistepotti XVIII - Kierros 2/10

Oikea numero: 7777


pappis mies: 122p (7899)
Jonttu-Ankka: 156p (7621)
Don Rosa1: 222p (7999)
akkari11: 223p (8000)
Tapsa99: 277p (7500)
Ton Roza: 277p (7500)
Kammoli: 523p (8300)
LäPä7*: 561p (7216)
..::Aku Ankka::..: 574p (7203)
xx-roope-kerälijä: 674p (8451)
Fort Tripla: 777p (7000)
CrazyDuck12: 2222p (9999)


Pistetilanne 2/10:

1. Don Rosa1: 377p
2. akkari11: 589p
3. pappis mies: 722p
4. xx-roope-kerälijä: 789p
5. Ton Roza: 861p
6. Kammoli: 1107p
7. Fort Tripla: 1411p
8. LäPä7*: 1482p
9. Jonttu-Ankka: 1490p
10. ..::Aku Ankka::..: 1836p
11. Tapsa99: 3810p
12. CrazyDuck12: 5853p

Kärki vaihtuu hieman: nyt ykkösenä on kaksi loistavaa suoritusta peräkkäin tehnyt Don Rosa1, toisena akkari11 ja kolmanneksi noussut pappis mies. Edellisellä kierroksella johdossa ollut xx-roope-kerälijä putoaa neljänneksi. Porukka on selvästikin jakautunut: viisi parasta on alle tuhannessa pisteessä, viisi seuraavaa tuhannen ja kahdentuhannen välillä ja kaksi viimeistä aka Tapsa ja CD ovat kaaaaaaaukana muista johtuen ykköskierroksen väärinymmärryksistä. Tapsalla periaatteessa ainoa realistinen keino voittaa tai edes päästä pois jumbosijoilta, on saada yksi täysin oikea numero, koska silloin hänen pisteistään vähennetään 3000. Jos hänelle tehtäisiin se nyt, olisi hän viidentenä.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:56

Pistepotti XVIII - Kierros 3/10

Oikea numero: 6741


Ton Roza: 75p (6666)
pappis mies: 75p (6666)
xx-roope-kerälijä: 187p (6554)
Kammoli: 191p (6550)
Fort Tripla: 259p (7000)
akkari11: 741p (6000)
Tapsa99: 741p (6000)
..::Aku Ankka::..: 741p (6000)
Jonttu-Ankka: 880p (7621)
LäPä7*: 1036p (7777)
Don Rosa1: 1699p (5042)
CrazyDuck12: 3258p (9999)


Pistetilanne 3/10:

1. pappis mies: 797p
2. Ton Roza: 936p
3. xx-roope-kerälijä: 976p
4. Kammoli: 1298p
5. akkari11: 1330p
6. Fort Tripla: 1670p
7. Don Rosa1: 2076p
8. Jonttu-Ankka: 2370p
9. LäPä7*: 2518p
10. ..::Aku Ankka::..: 2577p
11. Tapsa99: 4551p
12. CrazyDuck12: 8616p

Kärki muuttuu ja pappis mies nousee ensimmäiselle sijalle, kannoillaan Ton Roza sekä xx-roope-kerälijä toisella ja kolmannella sijalla. Vielä viime kierroksella kisaa johtanut Don Rosa1 putoaa hetkessä ensimmäiseltä sijalta seitsemänneksi, eli tässä taas nähdään kuinka helposti tällaisella kaudella tilanteet voivat muuttua. Melkein kaikki on vielä mahdollista.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:57

Pistepotti XVIII - Kierros 4/10

Oikea numero: 8293


Kammoli: 7p (8300)
xx-roope-kerälijä: 158p (8451)
Don Rosa1: 161p (8454)
..::Aku Ankka::..: 293p (8000)
akkari11: 293p (8000)
pappis mies: 394p (7899)
LäPä7*: 516p (7777)
Ton Roza: 595p (8888)
Jonttu-Ankka: 672p (7621)
Fort Tripla: 707p (9000)
Tapsa99: 707p (9000)
CrazyDuck12: 1706p (9999)


Pistetilanne 4/10:

1. xx-roope-kerälijä: 1134p
2. pappis mies: 1191p
3. Kammoli: 1305p
4. Ton Roza: 1531p
5. akkari11: 1623p
6. Don Rosa1: 2237p
7. Fort Tripla: 2377p
8. ..::Aku Ankka::..: 2870p
9. LäPä7*: 3034p
10. Jonttu-Ankka: 3042p
11. Tapsa99: 5258p
12. CrazyDuck12: 10 322p

Kammoli tekee jo niin huikean suorituksen, että tuota lähemmäs on enää vaikeaa päästä ellei sitten saa täsmälleen oikeaa numeroa - eroa Kammolin lähimpänä olevan numeron ja oikean numeron välillä on vain seitsemän pistettä. Tämän ansiosta Kammoli saakin pidettyä asemansa kaudella varsin hyvinä. Johtoon nousee nyt xx-roope-kerälijä, toisena on pappis mies ja kolmantena Kammoli. Erot alkavat jossain määrin jo suurentua melkoisesti, mutta muistakaa että vielä on yli puolet kaudesta jäljellä - mitä tahansa voi siis tapahtua ja nykyiset kärkinimet voivat vielä päätyä jämäsijoille, siihen ei tarvita kuin pari erittäin epäonnistunutta kierrosta.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:58

Pistepotti XVIII - Kierros 5/10

Oikea numero: 8125


..::Aku Ankka::..: 125p (8000)
akkari11: 125p (8000)
Kammoli: 175p (8300)
pappis mies: 226p (7899)
xx-roope-kerälijä: 326p (8451)
Don Rosa1: 329p (8454)
Jonttu-Ankka: 504p (7621)
Tapsa99: 625p (7500)
Ton Roza: 763p (8888)
Fort Tripla: 875p (9000)
LäPä7*: 1235p (6890)
CrazyDuck12: 1874p (9999)


Pistetilanne 5/10:

1. pappis mies: 1417p
2. xx-roope-kerälijä: 1460p
3. Kammoli: 1480p
4. akkari11: 1748p
5. Ton Roza: 2294p
6. Don Rosa1: 2566p
7. ..::Aku Ankka::..: 2995p
8. Fort Tripla: 3252p
9. Jonttu-Ankka: 3546p
10. LäPä7*: 4269p
11. Tapsa99: 5883p
12. CrazyDuck12: 12 196p

Neljän kärki menee vielä melko tasaisessa vauhdissa, lähinnä he tässä taistelevat voitosta, mutta lähes kenellä tahansa on vielä voittomahdollisuudet, sillä kuten muistatte, täysin oikea numero on epätodennäköinen, mutta se tuo kolmentuhannen pisteen vähennyksen. Jollekin kärkinelikosta se takaisi melkein varman voiton, kun taas kauempana kärjestä olevalle uuden mahdollisuuden. Tällä hetkellä johdossa on pappis mies, toisena xx-roope-kerälijä ja kolmantena Kammoli.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

//Roke onnistui laittamaan numeronsa täsmälleen samalla minuutilla uuden kierroksen kanssa : D No, nuo hänen numeronsa käytetään sitten huomisen kierroksella.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:59

Pahoitteluni eilisestä numerottomuudesta, nyt jatkuu.

Pistepotti XVIII - Kierros 6/10

Oikea numero: 4841


Kammoli: 41p (4800)
Fort Tripla: 152p (4689)
Don Rosa1: 201p (5042)
Tapsa99: 341p (4500)
akkari11: 359p (5200)
Ton Roza: 397p (4444)
pappis mies: 607p (4234)
xx-roope-kerälijä: 613p (5454)
LäPä7*: 834p (5675)
..::Aku Ankka::..: 841p (4000)
Jonttu-Ankka: 1065p (5906)
CrazyDuck12: 4838p (3)


Pistetilanne 6/10:

1. Kammoli: 1521p
2. pappis mies: 2024p
3. xx-roope-kerälijä: 2073p
4. akkari11: 2107p
5. Ton Roza: 2691p
6. Don Rosa1: 2767p
7. Fort Tripla: 3404p
8. ..::Aku Ankka::..: 3836p
9. Jonttu-Ankka: 4611p
10. LäPä7*: 5103p
11. Tapsa99: 6224p
12. CrazyDuck12: 17 034p

Kammoli saa jälleen aikaiseksi todella hyvän tuloksen ja on nyt selkeästi kilpailun johdossa, ainoana joka on vielä kahdentonnin alapuolella, reilun viidensadan pisteen erolla kakkossijaan. Toisena on pappis mies ja kolmantena xx-roope-kerälijä, joten näyttävästi ainakin toistaiseksi nämä samat nimet vaihtelevat paikkojaan kärjessä.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 00:59

Pistepotti XVIII - Kierros 7/10

Oikea numero: 2357


Ton Roza: 135p (2222)
Jonttu-Ankka: 279p (2636)
Tapsa99: 357p (2000)
LäPä7*: 377p (2734)
Fort Tripla: 522p (2879)
Kammoli: 693p (3050)
akkari11: 743p (3100)
..::Aku Ankka::..: 857p (1500)
Don Rosa1: 905p (1452)
xx-roope-kerälijä: 1011p (1346)
pappis mies: 1877p (4234)
CrazyDuck12: 2354p (3)


Pistetilanne 7/10:

1. Kammoli: 2214p
2. Ton Roza: 2826p
3. akkari11: 2850p
4. xx-roope-kerälijä: 3084p
5. Don Rosa1: 3672p
6. pappis mies: 3901p
7. Fort Tripla: 3926p
8. ..::Aku Ankka::..: 4693p
9. Jonttu-Ankka: 4890p
10. LäPä7*: 5480p
11. Tapsa99: 6581p
12. CrazyDuck12: 19 388p

Luvuista päätellen monet olivat jo luottaneet siihen että loputkin numerot tulisivat olemaan melko suuria kuten tähän asti suurin osa on ollut, joten nyt kun tuli suhteellisen pieni numero, niin monet saivat ison kasan pisteitä - esimerkiksi pappis mies, jonka voittomahdollisuudet pienenivät melko rajusti tämän kierroksen lähes tuhannenyhdeksänsadan pisteen potin jälkeen. Kärjessä kuitenkin pysyy edelleen Kammoli jonka mahdollisuudet voittoon ovat erittäin suuret tällä hetkellä, toisena on Ton Roza ja kolmantena akkari11.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen saakka.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 01:00

Pistepotti XVIII - Kierros 8/10

Oikea numero: 607


LäPä7*: 392p (999)
akkari11: 393p (1000)
pappis mies: 520p (87)
Jonttu-Ankka: 530p (77)
CrazyDuck12: 604p (3)
xx-roope-kerälijä: 640p (1247)
Kammoli: 730p (1337)
Don Rosa1: 738p (1345)
..::Aku Ankka::..: 893p (1500)
Fort Tripla: 991p (1598)
Tapsa99: 1393p (2000)
Ton Roza: 1615 (2222)


Pistetilanne 8/10:

1. Kammoli: 2914p
2. akkari11: 3243p
3. xx-roope-kerälijä: 3724p
4. Don Rosa1: 4410p
5. pappis mies: 4421p
6. Ton Roza: 4441p
7. Fort Tripla: 4917p
8. Jonttu-Ankka: 5420p
9. ..::Aku Ankka::..: 5586p
10. LäPä7*: 5872p
11. Tapsa99: 7974p
12. CrazyDuck12: 19 992p

Voittotaistelu sen kun vain tiivistyy, periaatteessa siinä ovat mukana enää kolme kärkinimeä: ykkösenä edelleen pysyttelevä Kammoli, kakkosena oleva akkari11 ja kolmanneksi nyt noussut xx-roope-kerälijä. Aiemmin pitkään kärjen tuntumassa ollut Ton Roza niin sanotusti romahti alaspäin sellaisella vauhdilla että ei taida enää palaamista olla, sama kohtalo kuin pappis miehelläkin. Kuitenkin, tällaisella kaudella koko kärkikolmikko voi vaikka romahtaa samalla tavalla yhden kierroksen aikana, joten yllätyksiäkin voi tapahtua. Kaksi kierrosta on vielä jäljellä, jännitys tiivistyy.

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 01:01

Pistepotti XVIII - Kierros 9/10

Oikea numero: 3117


akkari11: 17p (3100)
Kammoli: 67p (3050)
Don Rosa1: 217p (2900)
Fort Tripla: 238p (2879)
Jonttu-Ankka: 481p (2636)
xx-roope-kerälijä: 668p (3785)
LäPä7*: 672p (3789)
..::Aku Ankka::..: 883p (4000)
Ton Roza: 895p (2222)
Tapsa99: 1117p (2000)
pappis mies: 1117p (4234)
CrazyDuck12: 3114p (3)


Pistetilanne 9/10:

1. Kammoli: 2981p
2. akkari11: 3260p
3. xx-roope-kerälijä: 4392p
4. Don Rosa1: 4627p
5. Fort Tripla: 5155p
6. Ton Roza: 5336p
7. pappis mies: 5538p
8. Jonttu-Ankka: 5901p
9. ..::Aku Ankka::..: 6469p
10. LäPä7*: 6544p
11. Tapsa99: 9091p
12. CrazyDuck12: 23 106p

Ja näin xx-roope-kerälijä ammutaan julmasti alas voittokamppailusta, joka selvästikin käydään tasan kahden kilpailijan kesken: Kammoli ja akkari11 ovat ainoat joilla on potentiaaliset voittomahdollisuudet ellei joku viimeisellä kierroksella saa täysin oikeaa numeroa. Voidaan siis pitää hyvin todennäköisenä, että jompikumpi näistä kahdesta tulee tämän kauden huomenna voittamaan ja aika pitkälti se huominen kierros asian ratkaiseekin, koska heidän välillään on alle kolmesataa pistettä eroa ja sehän ei paljoa ole. Mutta silti yllättäjilläkin on mahdollisuutensa...

Uusia numeroita aikaa laittaa jälleen huomiseen asti.

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Jonttu-Ankka lähetetty Ma 04 Heinä 2016, 01:01

Pistepotti XVIII - Kierros 10/10

Oikea numero: 5785


Jonttu-Ankka: 121p (5906)
xx-roope-kerälijä: 193p (5978)
..::Aku Ankka::..: 215p (6000)
Tapsa99: 215p (6000)
akkari11: 585p (5200)
Kammoli: 715p (6500)
Fort Tripla: 782p (6567)
Ton Roza: 785p (5000)
pappis mies: 881p (6666)
Don Rosa1: 1000p (4785)
LäPä7*: 1719p (7504)
CrazyDuck12: 4214p (9999)


Lopputulokset:

1. Kammoli: 3696p
2. akkari11: 3845p
3. xx-roope-kerälijä: 4585p
4. Don Rosa1: 5627p
5. Fort Tripla: 5937p
6. Jonttu-Ankka: 6022p
7. Ton Roza: 6121p
8. pappis mies: 6419p
9. ..::Aku Ankka::..: 6684p
10. LäPä7*: 8263p
11. Tapsa99: 9306p
12. CrazyDuck12: 27 320p

Ja näin kausi päättyy ennakko-odotusten mukaisesti ja loppukamppailu käydään juuri niiden henkilöiden välillä kuin arveltiinkin ja ennakkosuosikki vei voiton, vaikka kamppailu lopussa kävikin hyvin tiukaksi. Täten Pistepotin kahdeksannentoista kauden voittajaksi julistetaan Kammoli, jolle (jos en väärin muista, pitäis alkaa pitää tarkemmin listaa eri kausien voittajista...) voitto on ensimmäinen laatuaan. Onnittelut hänelle siis! Hopealle pääsi pitkään mukana roikkunut akkari11 ja pronssille itsensä sai hilattua xx-roope-kerälijä, onnittelut myös heille!

Ja näin on jälleen yksi hiukan erikoisempi kausi paketissa ja on aika aloitella uutta. Joten ei muuta kuin pitemmittä puheitta...

Jonttu-Ankka


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pistepotti XVIII

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa