Suomi-trilogia

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty Ma 09 Tammi 2017, 14:23

Tuskin on keneltäkään jäänyt huomaamatta, että tänä vuonna vietetään Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta. Niinpä Pistepottikin heittää lusikkansa mukaan soppaan ja tarkoituksena olisi tämän vuoden aikana järjestää perinteisesti kolmen kauden mittainen trilogia, Suomi-trilogia.

Ensimmäisen osan tähän trilogiaan olisi tarkoitus olla vuorossa heti seuraavana kautena (kausi 156) Miinakentän jälkeen, toinen osa saapuisi kesällä ja kolmas sitten loppuvuodesta itsenäisyyspäivän tienoilla.

Nyt olisikin sitten mielenkiintoista kuulla teidän kilpailijoiden ajatuksia siitä, mitä Suomeen liittyviä asioita nämä Suomi-trilogian kaudet voisivat käsitellä. Näin aluksi voisi olla hyvä keskittyä tähän ensimmäiseen osaan, koska Miinakenttä päättyy viimeistään torstaina ja viikonloppuna pitäisi saada jo ilmoittautuminen pystyyn. Kaikenlaiset ideat ovat siis tervetulleita, mitään ei ole kausien suhteen vielä lyöty lukkoon.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Touhula lähetetty Ti 10 Tammi 2017, 12:14

Minkälaisia ideoita Vankkiksella itsellään on tuota ensimmäistä Suomi-kautta varten? Varmaan joku pohja on jo olemassa? Sitä voisi sitten tietysti kehitellä. Kyllähän suomalaisuuteen liittyy monenlaisia asioita.
avatar
Touhula


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja LäPä7* lähetetty Ke 11 Tammi 2017, 07:57

Saunaan liittyvä aihe tuli ensimmäisenä mieleen.
avatar
LäPä7*


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Kalamies lähetetty Ke 11 Tammi 2017, 11:19

Saunasta tuli mieleen löylykilpailut. Jokainen valitse lämpötilan ja tulos määrittää kauanko siellä saunoo. Isoista lämpötiloista saa enemmän pisteitä mutta jos pisteitä saa liikaa niin sillä voisi olla vakavempia seurauksia.
Pienistä lämpötiloista ei saa niin paljoa pisteitä mutta seuraukset olisivat lievemmät.
Sitten voisi olla jonkinnäköinen vihta boonus. Very Happy
avatar
Kalamies


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Tuoppi lähetetty Ke 11 Tammi 2017, 12:25

Suomi-olympialaiset. Saunomista, eukonkantoa, saappaan- ja kännykänheittoa jne.
avatar
Tuoppi


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja LäPä7* lähetetty Pe 13 Tammi 2017, 23:10

Tuoppi kirjoitti:Suomi-olympialaiset. Saunomista, eukonkantoa, saappaan- ja kännykänheittoa jne.
Erittäin hyvä idea, lisäyksenä marjanpoiminta.
avatar
LäPä7*


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Arska lähetetty La 14 Tammi 2017, 19:46

Suomalaiset ovat lottokansaa. Arvontoja on suoritettu 46 vuoden aikana liki 2500.

Jos jostain näkisi kaikkien kierrosten oikeat numerot, seuraava idea voisi toimia: kilpailijat arvaavat seitsemän numeroa ja oikeat numerot määräytyvät jonkin historian oikean kierroksen tulosten perusteella.

Palkintoluokat olisivat hieman erilaiset kuin oikeassa Lotossa - onhan pelaajia alle 20. Yhdelläkin oikealla voittaisi jotain. Käytössä voisi olla myös tuplaus, jonka käyttäminen maksaisi jotain.

En tiedä, tuottaako ongelmia, että alkuun arvottiin vain 6 numeroa ja numero 40 on ollut vaihtelevasti käytössä. Tuskin.

Koska kyseessä on Suomi-trilogia, voisi vielä lisämausteen tuoda se, että kunkin kierroksen tulosten julkistamisen yhteydessä nostettaisiin aina muutama suomalainen uutinen tai tapahtuma siltä ajalta, kun oikea arvonta on suoritettu.

avatar
Arska


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Touhula lähetetty La 14 Tammi 2017, 20:16

Arska kirjoitti:Jos jostain näkisi kaikkien kierrosten oikeat numerot, seuraava idea voisi toimia: kilpailijat arvaavat seitsemän numeroa ja oikeat numerot määräytyvät jonkin historian oikean kierroksen tulosten perusteella.
Tuossa on vaan se, että Pistepotissa ne oikeat numerot pitäisi kilpailunjohtajan arpoa. Tai ainakaan en muista sellaisia kausia, jossa olisi valmiit numerot otettu jostain. Periaatteessa voitaisiin toki arpoa se viikko ja vuosi, jonka oikeita numeroita sitten kilpailijat yrittävät arvata (toki tietämättä kierrosta etukäteen Very Happy). Ja kyllähän nuo oikeat numerot löytyvät alusta asti ainakin Veikkauksen tuloshausta. Tulosarkistoon peliksi lotto ja joku viikko & vuosi niille varattuihin kenttiin ja näytä tulokset.
avatar
Touhula


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Ton Roza lähetetty La 14 Tammi 2017, 20:51

Arska kirjoitti:Suomalaiset ovat lottokansaa. Arvontoja on suoritettu 46 vuoden aikana liki 2500.

Jos jostain näkisi kaikkien kierrosten oikeat numerot, seuraava idea voisi toimia: kilpailijat arvaavat seitsemän numeroa ja oikeat numerot määräytyvät jonkin historian oikean kierroksen tulosten perusteella.

Palkintoluokat olisivat hieman erilaiset kuin oikeassa Lotossa - onhan pelaajia alle 20. Yhdelläkin oikealla voittaisi jotain. Käytössä voisi olla myös tuplaus, jonka käyttäminen maksaisi jotain.

En tiedä, tuottaako ongelmia, että alkuun arvottiin vain 6 numeroa ja numero 40 on ollut vaihtelevasti käytössä. Tuskin.

Koska kyseessä on Suomi-trilogia, voisi vielä lisämausteen tuoda se, että kunkin kierroksen tulosten julkistamisen yhteydessä nostettaisiin aina muutama suomalainen uutinen tai tapahtuma siltä ajalta, kun oikea arvonta on suoritettu.

Lottokausia on ollut aiemmin kaksin kappalein, ainakin.
avatar
Ton Roza


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Suomi-trilogia

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa