Sijoitusveikkaus-kartoitus

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Voisitko kuvitella osallistuvasi sijoitusveikkaukseen, mikäli se palaisi 17. kausikymmenyksen alussa?

91% 91% 
[ 10 ]
9% 9% 
[ 1 ]
 
Ääniä yhteensä : 11

Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty Ke 01 Maalis 2017, 14:30

Pistepotti-foorumin olemassaolon aikana on tullut jonkin verran kyselyitä siitä, voisiko sijoitusveikkauksen mahdollisesti tuoda takaisin. Tämän kartoituksen tavoitteena on selvittää, onko sille oikeasti kysyntää sen verran, että sen palauttaminen olisi kannattavaa. Siksi toivonkin, että jokainen osallistuisi äänestykseen ja kertoisi, olisiko kiinnostunut osallistumaan sijoitusveikkaukseen, mikäli se tekisi paluun. Mikäli kysyntää löytyy tarpeeksi, sijoitusveikkaus tulee takaisin 17. kausikymmenyksen alkaessa eli kaudella 161 (tällä hetkellä meneillään on kausi 159).

Sijoitusveikkaus saattaa myös kaivata jotain uudistuksia aiempaan nähden. Niistä järjestetään lisää äänestyksiä mikäli sijoitusveikkaus päätetään palauttaa.

**

Mikä on sijoitusveikkaus?

Niille uudemmille tulokkaille, jotka eivät tiedä, mikä sijoitusveikkaus on, tässä tulee pieni tietopaketti.

Sijoitusveikkaus on Pistepotin täysin vapaaehtoinen oheiskilpailu (Pistepotti-kausille osallistuminen ei siis velvoita osallistumaan myös sijoitusveikkaukseen, vaan ne ovat erilliset kilpailut, vaikka liittyvätkin toisiinsa olennaisesti), jota järjestetään sen kanssa rinnakkain. Ideana on, että jokaisen kauden alkaessa alkaa myös sijoitusveikkaus, jossa pyritään arvaamaan kauden lopputulokset kymmenen parhaan kilpailijan osalta laittamalla heidät paremmuusjärjestykseen. Aikaa arvauksiin on aina kolmannen kierroksen deadlineen saakka.

Kun kausi päättyy, arvaukset tarkistetaan oikeiden lopputulosten perusteella ja pisteytetään sen mukaan, kuinka hyvin kilpailijat onnistuivat arvauksissaan. Pisteet kerätään sijoitusveikkaus-rankingiin, jolla pidetään kirjaa siitä, ketkä ovat kaikkein parhaimpia veikkaajia.

**

Joten äänestämään siis. Äänestysaikaa on kaksi vuorokautta tästä eteenpäin eli perjantaihin klo 14:30 saakka.

Mikäli on kysyttävää/ehdotuksia tms. niin niitä voi jättää myös tähän topiciin.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty Pe 03 Maalis 2017, 14:35

Äänestys on päättynyt. Kyllä -vaihtoehto sai kymmenen ääntä, mikä kuulostaa varsin kelpaavalta määrältä, ottaen huomioon, että aa.fi:ssä keskimäärin noin 6-8 kilpailijaa otti osaa sijoitusveikkaukseen aktiivisesti. Tämä on siis selvästi enemmän. Näillä näkymin sijoitusveikkaus voidaan siis tuoda takaisin 17. kausikymmenyksen alussa.

On kuitenkin selvää, ettei vanha sijoitusveikkaus ole kaikilta osin ihan täysin toimiva. Esimerkiksi pisteidenjako ei ole ihan paras mahdollinen, sillä mitä korkeamman sijan arvaat oikein, sitä enemmän pisteitä saat, vaikka on aivan yhtä todennäköistä arvata oikein kymmenes sija kuin ensimmäinenkin. Tämä ei siis tarkoita, että uuden pistesysteemin pitäisi olla "kaikilta sijoilta yhtä paljon pisteitä", koska se olisi tylsää.

Nyt siis olisi mukavaa, jos tähän topiciin tulisi ehdotuksia siitä, millä tavalla sijoitusveikkauksen pisteidenjakoa voisi uudistaa niin, että siitä tulisi aikaisempaa järkevämpi, mutta samalla mielenkiinto kuitenkin pysyisi, eikä se muuttuisi tylsäksi. Myös muita sijoitusveikkaukseen liittyviä uudistuksia ja toiveita on mahdollista esittää täällä. Mikäli hyviä ideoita tulee paljon, niistä voidaan järjestää äänestys.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Yuk7on lähetetty Pe 03 Maalis 2017, 15:28

Itse päädyin pienen miettimisen seurauksena tämän kaltaiseen systeemiin:
Kilpailijan saamisesta oikealle sijalle saa sijan mukaan 10p - 5p, ja jos heittää yhdellä niin 5 - 0p, seuraavan taulukon mukaan:
1. veikattu oikein 10p, 1. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 5p
2. veikattu oikein 9.5p, 2. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 4.5p
3. veikattu oikein 9p, 3. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 4p
4. veikattu oikein 8.5p, 4. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 3.5p
5. veikattu oikein 8p, 5. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 3p
6. veikattu oikein 7.5p, 6. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 2.5p
7. veikattu oikein 7p, 7. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 2p
8. veikattu oikein 6.5p, 8. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 1.5p
9. veikattu oikein 6p, 9. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 1p
10. veikattu oikein 5.5p, 10. veikattu yhden päässä oikeasta sijasta 0.5p
11 ja huonompi veikattu oikein 5p, ei pisteitä jos heittää yhdellä.

Eli jos veikkaisin että Jonttu-Ankka tulee sijalle 5, ja Jonttu onkin kuudes, saan 3p.

Tässä systeemissä veikattaisiin kaikkia sijoja. Tämä aiheuttaa tietenkin sen ongelman että toisilta kausilta saa eri määrän pisteitä, joten kaudet eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Tämä ratkastaisiin laskemalla rankingpisteet erikseen kaavalla saadut pisteet/maksimipisteet*100 (tai mikä tahansa muukin luku) ja pyöristetään lähimpään puolikkaaseen.

Tämä on vähän kiireellä selitetty ja vastaan kysymyksiin ja tarkennan epäkohtia tarvittaessa.
avatar
Yuk7on


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Kalamies lähetetty Pe 03 Maalis 2017, 16:44

Unohdin vastata kyselyyn mutta vastaan näin myöhässä että en. Joten en aijo ottaa tähän keskusteluun sen enempää kantaa.
avatar
Kalamies


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Sienilapsi lähetetty La 04 Maalis 2017, 04:13

Onnea Vankkikselle veikkausten tarkistamiseen, jos tolla Yukonin systeemillä mennään Very Happy Ei sujuis kyllä meitsiltä. Kai se sit tarkottaa, että se on hyvä systeemi.

Uus ranking on varmaan aika aiheelline? Koska jos pistesysteemi kerran uudistuu nii uudet pisteet ei oo vertailukelposia vanhojen kans, eikä niitä siks pidä mennä sekoittamaan keskenään. Eli kaikki siis aloittaa puhtaalta pöydältä.

Also Kalamiehen pitäis ehdottomasti saada palkinto vuoden rakentavimman ja tarpeellisimman viestin kirjoittamisesta.
avatar
Sienilapsi


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Kalamies lähetetty La 04 Maalis 2017, 08:12

Arvasin kyllä että joku tuohon tarttuu. Itsestäni tuo sijoitusveikkaus tuntuu tylsältä ja aika vaikealtakin. Jos siihen saisi pikkuisen simppelimmän veikkaussysteemin niin voisin olla jopa valmis kokeilemaan.
Mielessäni kävi jonkinnäköinen kerroin systeemi mitä veikkaus peleissä käytetään. Jokaiselle kilpailijalle määritetään kerroin kauden alussa viime kausien menestykseen perustuen. Esim jos on ollut viimeiset 3 kautta jumbosijalla niin kerroin olisi iso ja jos taas on ollut mitalisijoilla niin se olisi pieni.
Pistelasku voisi mennä niin että jos arvaa täysin oikein kilpailijan sijoituksen niin pisteXkerroin. Jos se osuu tiettyyn marginaaliin niin sitten saisi puolet kertoimesta ja jos osuu sitä seuraavaan marginaaliin niin saisi kolmanneksen pisteistä. Tai sitten niin että kerroin on vakio ja pisteet riippuvat siitä kuinka lähelle onnistui arvaamaan. Parempi melkein niinpäin.
avatar
Kalamies


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja LäPä7* lähetetty La 04 Maalis 2017, 08:20

Itse olen sitä mieltä, että olisi kiva saada sijoitusveikkaus takaisin. Siinä on kuitenkin yksi pulma. Jos sitä jatkettaisiin samalla tavalla, kuin AA-foorumilla, siihen kyllästyisi.

Kalamiehen idea on itse asiassa todella hyvä! Nyt ei ainoastaan vain veikattaisi sattumanvaraisesti, vaan voisi yrittää veikata myös strategisesti. En osaa sanoa, miten ranking toimisi, mutta parempi Kalamiehen idea on parempi lähtökohta kuin se, että veikattaisiin randomisti.
avatar
LäPä7*


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Yuk7on lähetetty La 04 Maalis 2017, 11:34

Sehän vähän tässä onkin ongelmana että toimivimmat, ja vähemmän tylsät ovat niin hankalia pitää yllä ja aikaavieviä. Siksi en usko systeemin toimivuuteen, varsinkin kun luulen että veikkaukseen osallistuu huomattavasti vähemmän kuin tuo ilmoitettu 10. Omasta ideastanikin tuli turhan hankala tarkistaa. Tämä on vähän hankala kysymys kun miettii mikä on vaivan arvoista. Systeemin pitäisi olla myös järkevä, eikä siten että yhden ykkössijan oikeinveikkaamalla saisi kolmen muun sijan verran pisteitä.

Sanon vain että kerrointen laskeminen se yhtä tuskaa vasta olisikin.
avatar
Yuk7on


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja LäPä7* lähetetty La 04 Maalis 2017, 12:56

Niin, en osaa sanoa. Kaikkihan kyllä riippuu Vankkiksesta - hänhän pyörittäisi sitä. Ehkä sijoitusveikkaus ei sittenkään ole niin kovin hyvä idea. Jotta se saataisiin toimimaan, siinä pitäisi olla jotain ns. koukuttavaa.
avatar
LäPä7*


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty La 04 Maalis 2017, 14:44

Kalamiehen ideahan on kieltämättä erittäin hyvä, mutta kuten mainittua, kerrointen laskeminen olisi erittäin haastavaa ja aikaa vievää puuhaa ja niihin pitäisi keksiä jokin järkevä systeemi tyyliin mikä on kerroin jos kilpailija on kolmella viime kaudella saavuttanut sijat 1, 5 ja 13. Yuk7onin systeemi voisi toimia, mutta vaatisi ainakin melkoista totuttelua, että tuohon uuteen selvästi monimutkaisempaan pistesysteemiin tottuisi.

Jos tälle ns. perinteiselle sijoitusveikkaukselle ei löydy mitään järkevää tuoretta toteutustapaa, niin ainahan on mahdollista yrittää täysin erilaista lähestymistapaa. Yksi mielessäni jo jonkin aikaa ollut mahdollisuus olisi se, että pelkkien sijoitusten sijasta voitaisiin arvata kaikkia mahdollisia erilaisia tilastollisia tapahtumia kaudelta, esimerkiksi mikä on kauden paras tulos, kuka saa ensimmäisenä vähintään 8 oikein -tuloksen perussysteemillä, kuka on pistetilanteen johdossa kierroksen 5 jälkeen, jne. Ihan kaikkea mitä mieleen vain tulee. Tietysti perinteiset kuka voittaa kauden ja muut vastaavat olisivat myös mukana.

Tähän pitäisi etukäteen valita, mitkä kaikki veikkauskohteet kelpuutetaan mukaan ja miten ne pisteytetään. Kertoimia ei käytettäisi, vaan jokaisesta kohteesta saisi veikkauksen mennessä oikein sitä enemmän pisteitä mitä vaikeammaksi kyseinen kohde mielletään. Jokainen osallistuja saisi veikata X kohdetta per kausi, joten se olisi omasta päätöksestä kiinni, yrittääkö veikata vaikeampia kohteita joista saa enemmän pisteitä vai pelaako varman päälle ja pyrkii nappaamaan pienempiä pisteitä helpoista kohteista.

Tämä idea on täysin raakile vielä ja vaatisi runsaasti keskustelua ja kehittämistä, jotta se voisi olla toimiva. Jos kuitenkaan perinteistä systeemiä ei saada toimimaan, lienee syytä ainakin keskustella tämän kehityksestä ja toimivuudesta. Jonkinlainen veikkaussysteemi olisi kuitenkin mukavaa saada tänne, sillä se toisi foorumille ja ylipäänsä Pistepottiin vähän uutta elämää.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Kalamies lähetetty La 04 Maalis 2017, 16:05

Olisiko kerrointen lasku helpoin toteuttaa ns keskiarvo tyyliin ja jaetaan sijoitusten yhteistulos sillä montako kautta siihen on laskettu. Vaikka vankkiksen esimerkissä kerroin olisi 6,333.
Se olisi mielestäni helpoin toteuttaa. Tai jotenkin tuohon tyyliin.
avatar
Kalamies


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Yuk7on lähetetty La 04 Maalis 2017, 18:42

Vankkiksen ehdotus vaihtoehtoisesta lähestymistavasta voisi olla kyllä hyvä. Toisi uudenlaista mielenkiintoa kausia kohtaan ja ei todellakaan olisi tylsä vaihtoehto. Itse kyllä taidan kallistua tuon systeemin puolelle. Tämän ehdotuksen jälkeen tuo malli ehdottomasti ykkössuosikkini. Jotenkaan en vain syty kerroinpohjaiselle systeemille kilpailun tuuripohjaisuuden takia sekä sen että tällöin veikattavaa per kausi olisi todennäköisesti liian vähän (ja tylsyys kuitenkin lisääntyisi).
avatar
Yuk7on


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja LäPä7* lähetetty Su 05 Maalis 2017, 21:37

Vankkiksen ehdotus on todella hyvä! Kannatan.
avatar
LäPä7*


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Sienilapsi lähetetty Ma 06 Maalis 2017, 04:46

Sieni liittyy kannattajien joukkoon.

Mut sitä mä vaan mietin, että jos on esim. kohde jossa arvataan, että kuka nyt vaikka saa ensimmäisenä vähintään 8 oikein -tuloksen ja veikkaan siihen Kalamiestä, nii tuleeko ne kyseiseen kohteeseen määritellyt pisteet mulle vaan siinä tapauksessa että kauden 15 kilpailijasta just Kalamies saa sen vähintään 8 oikein -tuloksen ensin? Koska sehän olis aivan käsittämättömän vaikeaa jos jokaisen veikkauskohteen onnistumisen todennäköisyys olis se 1/15 eli 6,67%. Ei siinä hirveesti pisteitä jaeltais.
avatar
Sienilapsi


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Don Barks lähetetty Ma 06 Maalis 2017, 14:51

Yhdyn edellisiin^ lisäisi mielenkiintoa huimasti.
avatar
Don Barks


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Aku Vankkis lähetetty To 09 Maalis 2017, 16:32

Tätä tosiaan voisi nyt sitten alkaa miettiä ja suunnitella tarkemmin, jos kerran kannatusta löytyy. Meillä on seuraavaksi vuorossa olevan juhlakauden verran aikaa siihen, jotta idea olisi valmis 17. kausikymmenyksen alkaessa.

Sienilapsen mainitsema seikka on ehdottomasti yksi niistä, joista on keskusteltava. Toisin sanoen siis arvataanko jokaiseen kohteeseen vain yhtä nimeä ja pisteet saa vain jos arvaus on oikein, vai mikä on systeemi. Millaisia kohteita tulee, miten pisteytetään, jne. Ehdotuksia ja ratkaisuja laidasta laitaan etsitään nyt siis.
avatar
Aku Vankkis
Admin


http://pistepotti.foorumini.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Sijoitusveikkaus-kartoitus

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa